sunnuntai 24. lokakuuta 2010

Lauantai-illan angsteja ja sillai

 Anteeksi postaamattomuuteni. Täällä ja demin puolella on ollut keskustelua henkilöllisyydestäni, mikä on ihan ymmärrettävää. Vaikka teinkin tuohon sivupalkkiin (jo päättyneen) kyselyn siitä, pitäisikö minun paljastaa oma henkilöllisyyteni teille, niin aion jatkaa kirjoittamista kasvottomana ainakin toistaiseksi... Mystisyys ja kasvottomuus on osa tämän blogin ideaa, vaikka oma naama profiilikuvassa onkin, moni vaan ei minua siitä tunnista. Toivon siis että blogin jatkumisen kannalta olisi parasta jättää spekulaatiot pois ja sherlockit voisivat ripustaa suurennuslasinsa narikkaan, kiitos :) Tiedän ja toivon että ymmärrätte ja kunnioitatte.


 Viime yönä Wippii uhkaili itsemurhalla. Koko tapahtuman kulkua en ehtinyt seuraamaan, mutta eipä se paljon teiniangstia kummempaa ollut. Junan alle hyppääminen on aika tylsän perinteinen tapa päättää päivänsä, ensi kerralla jotain mielikuvituksellisempaa kiitos! Viime öisessä keskustelussa Wippii julisti menevänsä raiteille odottamaan junaa, jonka piti saapua kello 01:50. Voi olla että kyseinen tyyppi tosiaan hiippaili junaradan läheisyyteen mutta elävien kirjoissa hän edelleen on, koska aamupäivällä hän oli taas demittämässä. Herkkä jäähyväisviesti kyllä oli, "Kuolen tänä vitun paskana yönä.... Rakastan teit demittäjiä, kaikki muut on kusipäitä" 


 EmbrasseMoi ilmoitti myös eilen illalla haluavansa kuolla. Syynä tähän ei ollut suinkaan teiniangsti niin kuin edellisellä tapauksella vaan se, että hän oli rikkonut kalliin puhelimensa riidellessään poikaystävänsä kanssa. Tämä dramaqueen oli paiskannut puhelimensa seinään SHUT THE FUCK UUUUUUUUP-kirkumisen säestämänä, jonka seurauksena puhelin oli laskeutunut kivilattian kautta kissojen vesikuppiin. Shit happens! 


 En tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa, kun törmäsin jälleen yhteen ehkä stereotyyppisimmistä demikeskusteluista Keho-puolella. Tapaus hehhe^^ tiedusteli että voiko housut jalassa tulla raskaaksi tai saada tauteja. Raskautumisesta en ole kuullut, mutta itse olen saanut esim. flunssan ja vesirokon housuja riisumatta. 


 Eilen illalla linkiteltiin myös demittäjien huoneita, jotta aloittaja voisi omin sanojensa mukaan kuolla kateudesta. Jos niissä kamalissa teinipissishuoneissa sydänmattoineen, Lady Gaga-julisteineen ja Hello Kitty-hiirimattoineen on tosiaan kateuskuolema lähellä, niin voi hyvää päivää. Ei niillä huoneilla kyllä Innoon mennä. Joku muisteli myös vanhaa kunnon kettua Tocaria, joka edellisessä samanlaisessa keskustelussa linkitteli NUMBin huoneen omanaan. Noloa noloa noloa. Tocar katosi melkein maan alle kyseisen tapauksen jälkeen. Mulla on omat pienet aavistukseni Tocarin uudesta nickistä, onko jollain varmaa tietoa? ;)

8 kommenttia:

  1. uuh oon unohtanu koko tocarin mutta tosiaan eipä oo kyllä sitä näkyny!

    VastaaPoista
  2. MULLA OLI HIENO HUONE

    Ettäs tiedät.

    VastaaPoista
  3. damn... MIKSI OI MIKSI WIPPII EI KUOLLUT :'(

    VastaaPoista
  4. http://www.demi.fi/keskustelut/614707/auml-rsytt-auml-auml-ks-teit-auml-muita-tossa-merimi-auml-hess-auml-se-ett-auml-se-aina-kertoilee-jotain-ihan-nobou-jutuijaan-ja-yritt-auml-auml-olla-kauheesti-jtn

    CHECK THIS OUT :D

    VastaaPoista
  5. Hei, se puhelin meni seinän kautta kissojen vesikuppiin ja kivilattialle. Virheellistä informaatiota :(

    VastaaPoista