maanantai 25. lokakuuta 2010

Demisuhteita

// INFOA! KÄRSIN TÄLLÄ HETKELLÄ TEKNISISTÄ ONGELMISTA SELAIMEN JA BLOGGERIN KANSSA. ÄLKÄÄ IHMETELKÖ, JOLLEN HETI PÄÄSE PÄIVITTÄMÄÄN, PALAAN ASIAAN ASAP! ♥


 Sunnuntai-iltana Omassa Planeetassa oli keskustelua demipareista. En siis puhu tässä mistään trollipelleistä, jotka ovat pitäneet SUURET DEMIHÄÄT :OOO <3 vaan ihan oikeassa elämässä seurustelevista pareista. 


 Nettisuhteet on noloja, sitä ei voi kukaan kieltää. Veikkaan että suurimmalta osalta meistä löytyy pimeästä menneisyydestä jokin "mesesuhde" tai vastaava, jonka aikana rakkauden kohdetta ei ole koskaan nähnyt livenä ja suuri rakkaustarina on päättynyt siihen, kun sait sydänkäpysesi kiinni pettämisessä Habbo-hotellissa :( Eri asia on sitten netistä alkujaan oleva suhde, jossa osapuolet oikeasti tapaavat toisiaan. On ihan normaalia tavata joku ihana irc-galleria tai kuvake-poju oikeassa elämässä, mutta miten on demisuhteiden laita? Kuinkahan moni kaveripiiristä kuolisi nauruun, jos yksi kertoisi seurustelevansa tyypin kanssa, jonka tapasi demi.fi:ssä? :D Allekirjoittaneella ei olisi pokkaa siihen.


 Demissä on yllättävän paljon pareja. On paljon sellaisia, josta toinen osapuoli (yleensä se jolla ei ole ylimääräistä uloketta housuissaan) on ensin demittänyt ja seurustelun alettua myös poiccis on intoutunut demittämään. Melko surullinen esimerkki tästä on varsa ja thenobodies, joiden suhde on kuulemani mukaan rakoillut demin takia. Muistelisin että olen lukenut thenobodiesin ilkeäsävyisiä kommentteja demitytöille ja viime kesänä jonkin demimiitin jälkeen thenobodies oli ollut lähellä jättää varsan, koska demitytöt </3 Voi itku! Onneksi asia vaikuttaa nyt olevan taas kunnossa ja nämä kaksi ovat happily together. 


 Sitten on parit, jotka ovat tavanneet demin kautta. Esimerkkinä bellanen ja jäbäjuu, joiden söpöily oksetti ainakin minua silloin kun he vielä aktiivisesti demittivät. On ihan ok seurustella demittäjän kanssa, mutta ;>;>;> <3 hymiöiden raiskaaminen ja ällöttävät ah-niin-romanttiset-tekstit saavat aivoni kiehumaan. Ovatkohan nämä kaksi vielä yhdessä? Molemmat ovat ilmeisesti lopetelleet demittämistä, mutta toisaalta tuskinpa kukaan tulisi huutelemaan demisuhteensa päättymistä foorumille... Lisäksi on ikuisuusdemipari Rompsutin ja sukkakissa. Mitä tähän nyt voi sanoa, onnea valitsemallenne tielle.


 Uusia demipoikia saapuu demi.fi:hin melkein päivittäin. Ne, jotka tekevät perinteisen Moi oon uus poika :)-keskustelun eivät erittäin suurella todennäköisyydellä omista housuissaan uloketta vaan majavan, vaan ovaan kopioineet OD-kuvakseen jonkun randomhottixen weheartit-sivustolta. Onneksi ihan oikeasti poikademittäjiäkin, joten älkää menettäkö uskoanne, kikkelin ja demipoikkiksen puutteessa olevat demisiskoni! Vinkkinä sanoisin että varmistukaa vaan ennen tapaamista että piileksiikö kumppaninne housujen sisällä beaver vai jotain ihan muuta, säästytte noloilta tilanteilta. 

8 kommenttia:

  1. "eivät erittäin suurella todennäköisyydellä omista housuissaan uloketta vaan majavan"

    REPS XDDDD

    VastaaPoista
  2. Varsa on sinkku? Ainakin sen thenobodies seukkaa uuden miehen kanssa : o

    VastaaPoista
  3. Anonyymi: Mulla on sitten ollut väärä käsitys tästä asiasta. Kiitos korjauksesta! :)

    VastaaPoista
  4. Vai on varsa sinkku? Ei muuten ole.

    Tosin lähteenä tämä on yhtä hyvä kuin edellinen asiaa koskeva maininta.
    Gogo, rumormongers.

    VastaaPoista
  5. No thenobodies ei seukkaa varsan kanssa.

    VastaaPoista
  6. entäs jos varsa sanoo niin? Kysypä asiaa varsalta.

    VastaaPoista
  7. Paskat se sano et muija jätti.

    VastaaPoista
  8. missäs varsa näin sanoi ja kenelle?

    VastaaPoista